Olen huomannut, että joskus voi tehdä työnsä teknisesti oikein – ja silti jäädä tunne, ettei sillä ollut mitään merkitystä. Se hetki paljastaa jotakin olennaista: merkitys ei synny siitä, että asiat on hoidettu loppuun, vaan siitä, että tekeminen kytkeytyy johonkin itseä suurempaan.
Merkitys on näkymätön voima, joka erottaa mekaanisen suorittamisen innostuneesta tekemisestä. Se ei ole pelkkä tunne, vaan kokemus yhteydestä johonkin tärkeämpään. Organisaatioissa merkitys rakentuu vähitellen kolmesta suunnasta: yksilön omasta kokemuksesta, yhteisön toiminnasta ja jaetusta suunnasta. Kun nämä kietoutuvat yhteen, syntyy jotakin, mikä kantaa arkea ja haastavampiakin hetkiä.
Ilman merkitystä työstä tulee helposti rutiinia. Lyhyellä aikavälillä se voi tuottaa tulosta, mutta pitkällä aikavälillä energia hiipuu. Kun merkitys on läsnä, se toimii kuin sisäinen akku – se kantaa myös silloin, kun muut voimat ovat vähissä.
Moni organisaatio yrittää ratkaista merkityksen puutteen julistamalla sen ylhäältä. Mutta todellinen merkitys ei synny käskyistä tai iskulauseista. Se syntyy silloin, kun ihmiset pysähtyvät kysymään toisiltaan: miksi tämä työ on tärkeää minulle, ja miksi se voisi olla tärkeää meille?
Olen itse ollut mukana keskusteluissa, joissa tuo kysymys on lausuttu ääneen. Usein hetki on aluksi vaivaannuttava – hiljaisuus täyttää tilan. Mutta kun joku uskaltaa sanoa omasta kokemuksestaan, alkaa keskustelu virrata uudella tavalla. Yhtäkkiä näemme toisemme syvemmin, ja merkitys ei enää ole abstrakti sana, vaan yhteinen kokemus.
Pohdittavaksi sinulle:
– Milloin viimeksi pysähdyit itse miettimään, miksi juuri tämä työ on sinulle tärkeää?
– Onko organisaatiossasi ollut tilaa käydä avointa keskustelua merkityksestä, vai oletetaanko, että “kyllähän kaikki sen tietävät”?